Avaruusmatka 23.2.2010 - 13.3.2011
Minkälainen on tulevaisuuden maailma? Miten me elämme sadan vuoden päästä? Entä tuhannen? Kymmenen tuhannen? Miten tulevaisuuden ihmiset asuvat, pukeutuvat ja mitä he syövät? Ajattelevat? Onko maailmankaikkeudessa älyllistä elämää? Siis meidän lisäksemme?
Tieteisfiktio, Science Fiction, kuvaa tulevaisuutta ja nykyhetkeä. Se kertoo matkoista toisiin aikoihin, galakseihin ja myös siitä, miten me oman aikamme koemme. Se pohtii syitä ja seurauksia, mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja.
Avaruus- ja tieteisaiheet ovat jo kauan olleet yleisiä kirjoissa, elokuvissa, tv-sarjoissa ja sarjakuvissa. Lelumuseo Hevosenkengän näyttelyssä tutkittiin, miten tämä kansainvälinen populaarikulttuuri on vaikuttanut lasten leikkeihin ja leikkikaluihin. Tieteisfiktion ohella myös oikeat avaruuslennot ja suurvaltojen välinen avaruuskilpa ovat inspiroineet lelunvalmistajia. Esimerkiksi Juri Gagarin oli suosittu hahmo myös leikkikaluissa.
Näyttelyssä tutustuttiin robotteihin, avaruusaluksiin, sädepyssyihin ja lentäviin lautasiin. Tavattiin tuttuja hahmoja ja aluksia esimerkiksi Tähtien sodasta, Star Trekistä ja Avaruusasema Alfasta. Esillä oli myös upea kokoelma suomenkielisiä tieteissarjakuvia aina 1930-luvulta lähtien.
Maailmankaikkeus on iso ja kaiken lisäksi mokoma laajenee jatkuvasti. Tilaa mielikuvitukselle on paljon - toiveille, peloille, unelmille.
Kuva: Plaston 1970-luvulla valmistama Kuueläin Kurkkumaasta. Ilari Järvinen/Museokuva