Onnea Mikki!
29.7.08-1.2.09
Mikki Hiiri täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Leikkilinna juhlistaa nuorekasta päivänsankaria pienoisnäyttelyllä, joka kertoo mm. Suomenkin 1930-luvulla vallanneesta Mikki-villityksestä. Lisäksi 18.11.-23.11.08 voi WeeGeen kahvilassa aukioloaikoina seurata Mikin suositumpia filmiseikkailuja vuosilta 1935-1938.
Walt Disneyn ja Ub Iwerksin luoma nappisilmäinen ja polvihousuinen Mikki Hiiri esittäytyi suurelle yleisölle 18.11.1928, jolloin New Yorkin Colony-teatterissa sai ensi-iltansa maailman ensimmäinen piirretty äänifilmi Höyrylaiva Ville (Steamboat Willie). Legenda oli syntynyt. Sarjakuvasankarina Mikki esittäytyi 13.1.1930, jolloin jatkosarja Lentokonehullu (Plane Crazy) alkoi ilmestyä sanomalehdissä. Charles Lindberghin innoittamassa tarinassa seikkaili myös pirteä kukkahattuinen Minni. Mikin ystäväpiiriin liittyivät Pluto, Heluna, Polle Konikaulus ja Hessu Hopo. Veljenpojat Mortti ja Vertti putkahtivat myös pian poikamiessetänsä talouteen.
Mikistä tuli pian sekä lasten että aikuisten suosikki ja kansainvälinen kuuluisuus. Kansainliitto nimitti hänet jopa hyvän tahdon symbolikseen. Suomeenkin Mikki saapui heti tuoreeltaan. Suomen ensimmäinen äänielokuvateatteri Capitol esitti Mikki-piirrettyjä elokuvien alkupaloina. Aamulehti julkaisi 11.3.1930 tiettävästi Euroopan ensimmäisen Mikki-sarjakuvastripin. Helsinkiläinen elokuvateatteri Revy muutti nimensä Mikiksi.
Mikki-innostus synnytti meilläkin amerikkalaiseen malliin monenlaisia Mikki-tuotteita: nukkeja ja kumileluja, kirjelehtiöitä, lastenastioita, makeisia. Kuvataide painatti kuvakirjoja ja postikortteja. WSOY julkaisi sarjan pieniä Mikki Hiiri-kirjoja. Georg Malmsténin Mikki-iskelmät soivat radion toivekonserteissa vuosikymmenet. Suosikkihiiri pääsi koristamaan jopa kodintekstiilejä.